Ylimääräisiä lomia voidaan myöntää vain perustellusta syystä ja tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Harkinnassa huomioidaan poissaolon vaikutuksia oppilaan oppimiseen, koulunkäyntiin ja tuen tarpeeseen sekä mahdollisten muiden poissaolojen määrä. Päätös voi olla myös kielteinen.
Ylimääräistä lomaa haetaan Wilman lomakkeella. Tiedotteessa "Loma-anomuksen tekeminen" löytyvät ohjeet tähän.
Ylimääräisten lomien myöntäminen, ohje opetuksen järjestäjille / Opetushallitus
Olemme täsmentäneet ohjeistusta opetuksen järjestäjille ylimääräisten lomien myöntämisestä. Ohjeistuksessa on otettu huomioon oppilaiden yhdenvertainen kohtelu lomien myöntämisessä yhteisten toimintaperiaatteiden myötä. Ohjeistus ottaa huomioon oppilaiden erilaiset tilanteet ja tämän vuoksi lomien tai muiden poissaolojen myöntämisessä voi olla oppilaskohtaista harkintaa.
Huoltajan hakemat ylimääräiset lomat koulun loma-aikojen ulkopuolella
Opetuksen järjestäjän tulee korostaa, että oppilaan säännöllinen koululäsnäolo on keskeinen osa oppimista, hyvinvointia ja kouluyhteisöön kiinnittymistä. Jokainen koulupäivä on merkityksellinen oppilaan oppimisen ja kasvun kannalta.
1. Lähtökohta
Perusopetuksen oppilaalla on velvollisuus osallistua opetukseen, ellei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta opetuksesta. Huoltaja voi anoa oppilaalle vapautusta opetuksesta opetuksen järjestäjän määrittämien käytäntöjen mukaisesti.
2. Lomien myöntäminen
•Ylimääräisiä lomia voidaan myöntää vain perustellusta syystä ja tapauskohtaisen harkinnan perusteella.
•Opetuksen järjestäjän on hyvä linjata selkeästi, kuka päättää lomajaksosta ja millä periaatteilla lomia myönnetään.
•Käytäntöjen tulee olla yhdenvertaisia kaikille oppilaille.
3. Koululäsnäolon ensisijaisuus
•Lomien myöntämisessä tulee aina arvioida niiden vaikutus oppilaan:
* oppimiseen
* koulunkäyntiin
* vertaissuhteisiin ja kouluyhteisöön kiinnittymiseen
•Lomat tulisi ensisijaisesti ajoittaa koulun virallisille loma-ajoille, jotta ne eivät aiheuta haittaa oppimiselle.
4. Runsaat ennalta anotut vapaat
•Jos oppilaan poissaolot muodostuvat esimerkiksi harrastukseen liittyvistä kilpailuista ja leireistä, on oppilaan ja huoltajien kanssa hyvä käydä ennakoiva keskustelu siitä, miten tällaisen oppilaan oppimista, koulunkäyntiä ja vertaissuhteita tuetaan.
•Ylimääräisten lomien ja muiden vastaavien poissaolojen myöntämisessä koulun tulee käyttää oppilaskohtaista harkintaa ja arvioida poissaolon vaikutuksia oppilaan oppimiseen, koulunkäyntiin ja tuen tarpeeseen.
•Arvioinnissa voidaan ottaa huomioon muun muassa oppilaan aiemmat vapautukset, muut poissaolot sekä mahdolliset luvattomat poissaolot lukuvuoden aikana. Erityisesti tilanteissa, joissa oppilaalla on ollut runsaasti poissaoloja tai haasteita oppimisessa ja koulunkäynnissä, ylimääräisellä poissaololla voi olla merkittäviä kielteisiä vaikutuksia oppilaan oppimiseen ja koulunkäyntiin, sekä opetuksen järjestäjän mahdollisuuksiin järjestää perusopetusta.
5. Opiskelun järjestäminen loman aikana
Kodin ja koulun toimiva ja luottamuksellinen yhteistyö on tärkeää myös ylimääräisiä lomia suunniteltaessa ja oppimisen jatkumon varmistamisessa lomajakson aikana.
• Mikäli lomaa myönnetään, koulu voi antaa oppilaalle tehtäviä tai muuta opiskelua tukevia ohjeita loman ajalle.
•Tehtävien tarkoituksena on tukea oppimisen jatkumista ja ehkäistä poissaoloista johtuvia oppimisvajeita.
6. Poissaolojen seuranta
•Kaikki poissaolot, myös ennalta anotut lomat, ovat osa oppilaan poissaolojen kokonaisuutta ja niitä tulee seurata suunnitelmallisesti.
•Runsaat poissaolot voivat heikentää oppimista ja hyvinvointia, joten niiden vaikutuksia tulee arvioida kokonaisuutena.