Poissaolotiedote

Poissaolojen seuraaminen, niistä ilmoittaminen ja niihin puuttuminen Laihian yhtenäiskoulussa

Poissaolojen seuraaminen, niistä ilmoittaminen ja niihin puuttuminen Laihian yhtenäiskoulussa

 

Perusopetuslain mukaan oppilaan tulee osallistua perusopetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä myönnetty vapautusta (POL 26§).

Poissaoloja ennaltaehkäistään luomalla oppilaalle turvallinen ja viihtyisä kouluympäristö.

Huoltajalla on velvollisuus ilmoittaa koululle oppilaan poissaolosta mahdollisimman pian ensimmäisen poissaolopäivän aamuna.

Poissaolot kirjataan Wilmaan.

Opetusryhmästä vastuussa oleva luokanopettaja, aineenopettaja tai luokanohjaaja seuraa säännöllisesti oppilaiden poissaoloja ja kiinnittää huomiota poissaolojen mahdolliseen säännönmukaisuuteen: poissaolojen toistumiseen esim. samana viikonpäivänä, samasta aineesta, saman opettajan tunnilta. Oppilaiden läsnäoloa koulussa seurataan systemaattisesti ja jatkuvasti.

Poissaolojen tuntirajat ovat 30h, 60h, 80h ja 120h. Näiden täyttyessä luokanopettaja/ -valvoja keskustelee oppilaan kanssa ja on yhteydessä huoltajiin. Tarvittaessa hän konsultoi oppilashuoltoa tai kutsuu asiantuntijaryhmän koolle sekä merkitsee toimenpiteen Wilmaan.

Huolta herättäviin poissaoloihin (huoltaja ei selvitä poissaoloja tai poissaolot ovat usein toistuvia yksittäisiä sairauspäiviä, kesken koulupäivää poistumisia tai aamumyöhästymisiä) puututaan heti jo ennen ensimmäisen poissaolorajan täyttymistä. Luokanopettaja/-valvoja keskustelee asiasta oppilaan kanssa ja on yhteydessä huoltajiin. Oppilashuoltohenkilöstöä konsultoidaan matalalla kynnyksellä.

 

Seuraavassa tarkempi ohjeistus poissaolomäärien tuntirajojen mukaisesti:

30 poissaolotuntia

Vastuuhenkilö: luokanopettaja/luokanohjaaja

1. Jos poissaolot ovat ennalta anottuja lomia tai useammasta kokonaisesta, peräkkäisestä, huoltajan selvittämästä sairauspäivästä johtuvia: luokanopettaja/luokanohjaaja keskustelee oppilaan kanssa ja on yhteydessä huoltajiin; selvitetään poissaolojen vaikutus opiskeluun ja mahdollisen lisätuen tarve. Luokanopettaja/luokanohjaaja tekee Wilma-merkinnän “Keskustelu 30h”.

2. Jos poissaolot ovat huolta herättäviä (huoltaja ei selvitä poissaoloja tai poissaolot ovat usein toistuvia yksittäisiä sairauspäiviä, kesken koulupäivää poistumisia tai aamumyöhästymisiä): luokanopettaja/luokanohjaaja tekee oppilaan kanssa kartoituksen oppilaan kanssa poissaolojen syistä (esim. Hyvinvoinnin käsi) ja on yhteydessä huoltajiin (tapaaminen/puhelinkeskustelu).

 

60 poissaolotuntia

Vastuuhenkilö: luokanopettaja/luokanohjaaja

 

1. Jos poissaolot ovat ennalta anottuja lomia tai useammasta kokonaisesta, peräkkäisestä, huoltajan selvittämästä sairauspäivästä johtuvia: luokanopettaja/luokanohjaaja keskustelee oppilaan kanssa ja on yhteydessä huoltajiin; selvitetään poissaolojen vaikutus opiskeluun ja mahdollisen lisätuen tarve. Luokanopettaja/luokanohjaaja tekee Wilma-merkinnän “Keskustelu 60h”.

2. Jos poissaolot ovat huolta herättäviä (huoltaja ei selvitä poissaoloja tai poissaolot ovat usein toistuvia yksittäisiä sairauspäiviä, kesken koulupäivää poistumisia tai aamumyöhästymisiä):

 

80 poissaolotuntia

Vastuuhenkilö: luokanopettaja/luokanohjaaja

1. Jos poissaolot ovat ennalta anottuja lomia tai useammasta kokonaisesta, peräkkäisestä, huoltajan selvittämästä sairauspäivästä johtuvia: luokanopettaja/luokanohjaaja keskustelee oppilaan kanssa ja on yhteydessä huoltajiin; selvitetään poissaolojen vaikutus opiskeluun ja mahdollisen lisätuen tarve. Luokanopettaja/luokanohjaaja tekee Wilma-merkinnän “Keskustelu 80h”.

 

2. Katso 60 poissaolotunnin ohjeistuksen kohdalta mikäli poissaolot ovat nyt huolta herättäviä eikä monialainen asiantuntijaryhmä ole vielä kokoontunut. Asiantuntijaryhmän jo aiemmin kokoonnuttua toimi seuraavanlaisesti:

 

 

120 poissaolotuntia

Vastuuhenkilö: luokanopettaja/luokanohjaaja/rehtori

1. Jos poissaolot ovat ennalta anottuja lomia ja/tai useammasta kokonaisesta, peräkkäisestä, huoltajan selvittämästä sairauspäivästä johtuvia, luokanopettaja/luokanohjaaja keskustelee oppilaan kanssa ja on yhteydessä huoltajiin; selvitetään poissaolojen vaikutus opiskeluun ja mahdollisen lisätuen tarve. Konsultoidaan tarvittaessa terveydenhoitajaa.  Luokanopettaja/luokanohjaaja tekee Wilma-merkinnän “Keskustelu 120h”. 

 

2. Katso 60 poissaolotunnin ohjeistuksen kohdalta mikäli poissaolot ovat nyt huolta herättäviä eikä monialainen asiantuntijaryhmä ole vielä kokoontunut, muuten toimi seuraavanlaisesti:

Luokanopettaja/luokanohjaaja:

Rehtori:

Sivistysjohtaja:

 Sosiaalihuoltolain mukaista yhteydenottoa / lastensuojeluilmoitusta harkittava.